perjantai 31. tammikuuta 2014




  








Huikeita aurinkoisia pakkaspäiviä.
Ulkona voi seikkailla jäätyneitä ojia pitkin.
Pilvetöntä, mutta ilmassa leijailee jäähilettä, aika jännä!

torstai 30. tammikuuta 2014









Päivät menee nopsaan valon kokoajan lisääntyessä.
On ulkoiltu ja jumpattu, käyty kirjastossa ja perhekahvilassa.
Sekä töissä ja hoidossa tietty.
 

Navetan uusin asukki on pikkuinen Lilli.
Emoaan vähän jännitti kun kameran kanssa heiluin.

Huomenna saadaan vieraita Jyväskylästä
ja lauantaina kutsuillaan!
Tervetuloa jos Me&i-vaatteet houkuttaa :-)

sunnuntai 26. tammikuuta 2014





Aika harvinaista herkkua luistella järven jäällä!
Tasainen jää, pikkasen vaan lunta, seuraa naapureista.
Paljon mielekkäämpää kuin kaukalossa tai kentällä.
Viimevuoteen verrattuna pojat olivat kehittyneet huimasti, omin avuin liikkuivat
ja pysyivät pystyssäkin aika hyvin.


Pilateksessa mei ihan mukavasti, rauhallista ja hidasta se on, mutta 1.5h meni 
yllättävän äkkiä! Alkeiskurssi kyseessä siis ja meitä oli 9 jumpparia.
Suurinosa paljon vanhempia (kaksi miestäkin oli mukana.)

Lauantaina käytiin koko perhe Jyp-Kalpa ottelussa,
Jyp vei voiton (kuten toivoimmekin) ja pojat jakso hyvin nököttää
koko matsin ajan.

perjantai 24. tammikuuta 2014









Vitsit miten huisin kaunis pakkaspäivä taas tänään!
Ja vapaapäivä :)
Ulkoiltiin oikein kahteen otteeseen kun valoa (ja pojilla virtaa!) riitti ja käytiin metsässä kävelemässä.
Valo vaikuttaa lapsiinkin, kun energiaa on.
Kamerakin oli kaulassa mutta kuvat vielä siirtämättä.

Mainittakoon että löysin tänään lattialta hiiren pään.
ui.

 Huomenna olis pilatesta luvassa aamukympiltä,
jännää, mitähän se oikein onkaan!
 




keskiviikko 22. tammikuuta 2014

kiik kaa


Saatiin siskolta tällainen ihana vanha lasten keinutuoli!
 Harmi etten mä mahdu tossa kiikkumaan.




 5v kömpi juuri sängystään. Ei tule uni, kun miettii kaivoja.
Kaikenlaisia kaivoja. Ovathan ne vähän pelottavia kyllä.

tiistai 21. tammikuuta 2014


?



Vilman taidetta.

Emmin huone

Siskon luona on kotoisaa.
Kiitos taas kovasti ylläpidosta ja seurasta koko perheelle!

Vilma (10v siskon tyttö) osti Mäntsälän ihanasta pienestä La filia- sisustuspuodista tuollaisen liitutaulun,
leikkivät sitten koulua yhdessä. Aika kivan mallinen ja hintakin oli sopiva,
olikohan korkeintaan kympin.

Mäkin ostin jotain..

Ib laursen- merkkisen huivin puoleen hintaan.
ja tyynyn. Onpas kuva vaan hailakka.

Kirppikseltä kirjoja..

torstai 16. tammikuuta 2014

pikkunörtti, paita Aarrekid.
biojätepussista saa kivan suojaruukun.






Taitaa olla tylsää kun samoja nurkkia kuvaa päivästä toiseen.
Huomenna joku melan tyyppi tulee haastattelemaan meitä johonkin melan julkaisuun, 
sukupolvenvaihdosta koskien. jee. Ylätalossa on reffit sen kanssa.

Ihanan valoisia ja kirpsakoita päiviä ollut männäviikolla, pakkanen paukkuu ja kaikkialla on niin kaunista.
Siksi varmaan tulee räpsittyä niitä turhia kuvia, valossa kaikki on vaan kauniimpaa.

Tänään touhuiltiin kotona päiväsaikaan. 
Maalasin yhden penkin tossa ohimennen ja vein tavaraa lähetyskirppikselle.
On se vaan jännä miten taas on sellainen kausi että kaikki koukerrus ja hörsöily
pitää kitkeä minimiin ja saada tilaa ja avaruutta. 
AINA sama kaava. 
Mutta saahan jouluna vähän koukerrellakin. Samoin kuin kesällä saattaa
taas puskea pintaan romantiikka.. ja mä sit mä ostan kaupasta
Jeanne d'arch living-lehtiä.. 


Viikonlopuksi mennään Mäntsälään, kivaa!
Täytyy muistaa viedä tyrnejä tuliasiksi.



tiistai 14. tammikuuta 2014

teehetki







Oma hetki.
Teetä ja lehti.

Mulla on näköjään jo himpun 'omaa' aikaa kun ehdin hörppiä teeni
melko rauhassa ja joskus jopa häiriöttä.
Silloin on kiva hifistellä. Valita kiva kuppi ja lautanen.
Ja laittaa marjakiisselin sekaan lumipallosydän jukurtista.
Sekaan putosi myös pari persiljanpätkää..


Desing letters-mukeissa oleva kirjasinmalli on suunniteltu vuonna 1937,
Århusin kaupungintaloa varten. Arne Jacobsenin suunnittelema.
Voisi joskus hankkia vielä K ja S mukit ;)
(Aasta ja Beestä on kiittäminen Tyttiä.)

Ruska-kannu löytyi viime vuonna kirppikseltä, kymppi oli ihan sopuhinta siitä.
Mutta entäs nuo pinnatuolit! 
Uudenvuoden aattoiltana mentiin lastenkanssa leikkipuistoon,
kun huomasin erään miehen kantavan noita pinnatuoleja roskikseen.
Mähän tietty kipitin heti perään ja kysäisin saanko pelastaa ne.
Mies antoi tuolit mulle ilomielin!
Pikkuisen tarttis selkänoja liimaa ja uutta maaliakin.
Mutta ne kyllä passaa ton pöydän kanssa kivasti kun ovat sirokoipisia.

Oon yrittäny miettiä mitä tohon keittiöön keksis kun on niin pliisu.
Verhotankoa jo vakavasti harkitsin, mutta patterin kanssa se ei ole ihan paras..
Toisaalta, 'kohta' tulee kesä, jolloin ikkunasta puskee vihreää!