Tämä pieni herra koettelee kärsivällisyyttäni toden teolla, joka alkaa kyllä käymään aika vähiin. Kärsivällisyys siis. Ei ennen näin "vaikeaa" ollut, ehkä tää on jotain tahtoikää.
Suuttuu täysillä kun häntä kieltää tai haluamansa asia ei onnistu. Huutoparku-kohtaus. Monta kertaa päivässä.
Benjam käy vähän väliä jääkaapilla. Pakastimella. Keittiönkaapeilla ylipäänsä. Yläkaapeillakin, joten pöydillä töröttää vähän väliä. Haluaa keksiä. Kurkkua (jonka kuorii itse ja vie koko pötkön). Purkkaa. Pastillia. Ottaa sakset ja juosta naksuttelee ympäriinsä. Haluaa kirjaa kirjan perään ja suuttuu jos en enää sille jaksa/ehdi lukea. Ei halua että puetaan ulos. Hiippaloi muualle ja mulla menee hermo kun toinen odottaa jo pihalla. Ei haluasi pyllypesulle.Vetää vessapaperirullaa ympäri taloa. Piirtää lattiaan. Juoksee sisällä kumpparit jalassa..
On niin energinen ja touhukas. Luova. Fiksu. Tunnistaa muutaman kirjaimen. Osaa laskea ainakin kymppiin. Tunnistaa värit. Aloitti puhumisen aikaisin. Puhuu hyvin ja paljon. Osaa ison kasan lauluja. Tykkää kamalasti kirjoista.
Ehkä tää tästä. Minkäs sille voi että on eloisa lapsi. Eikös se kuitenkin ole hyvä asia?
Appini kertoi jonkun häissä aikoinaan päivitelleensä papille, miten Samuel on niin vilkas. Oli ehtinyt jo heti kättelyssä rymytä juhlavaatteensa, meni pitkin maita ja mantuja ja nuohosi pöytien alla jne.. Pappi oli kertonut tulleensa vasta sairaalasta jossa lapsilla ei ollut jalkoja. "Anna pojan juosta kun sillä kerran on jalat!" oli papin ohje. Arto sanoi että siitä lähtien hän on antanut pojan juosta..
Samuel tuossa muistelikin että aina juhlien ja kyläreissujen jälkeen sai kamalasti noottia.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti